Tarinamme
Finlandia Musiikki – haaveita ja unelmia
Hei! Tervetuloa sivuillemme! Olen Henrik Nissinen, Finlandia Musiikin 37-vuotias yrittäjä, pianisti ja musiikin maisteri Helsingistä. Finlandia Musiikki sai alkunsa halusta toteuttaa musiikillisia haaveita ja unelmia. Yrityksen perustamiseen tähtäävät ensimmäiset ajatukset syntyivät jo vuosia sitten opiskellessani Jyväskylässä. Keikkailin varsin ahkerasti pianistina erilaisissa yhtyeissä opiskelukavereideni kanssa. Jo tuolloin myös välitin muusikkoja ja yhtyeitä erilaisiin tilaisuuksiin. Se että sai hyödyntää omia taitojaan ja olla luomassa tunnelmaa ja elämyksiä mitä erilaisimmissa juhlissa ja tilaisuuksissa, tuntui mahtavalta. Voisiko siitä tulla ammatti?
Vanhempani veivät minut pianotunneille ensimmäisen kerran 4,5-vuotiaana. Ensimmäisillä tunneilla en uskaltanut laskea käsiäni edes koskettimistolle. Tuosta kaikki kuitenkin alkoi ja yläasteiässä into oppia yhä paremmaksi pianistiksi sai minut viettämään koulupäivän jälkeen tuntikausia pianon ääressä uusia kappaleita opetellen. Yläasteen lopulla 16-vuotiaana aloin haaveilemaan ammattikoulutukseen hakemisesta. Parin vuoden lukio-opiskelujen jälkeen haave toteutuikin vuonna 2004 kun pääsin opiskelemaan Jyväskylän ammattiopiston muusikkokoulutukseen.
Musiikin tekemisen ammattimaistuessa, musiikkiin liittyvät haaveet alkoivat yhä enemmän linkittyä musiikkikokemuksen jakamiseen erilaisissa tilaisuuksissa ja keikkaympäristöissä. Meri ja saaristo on ollut itselleni läheinen elementti lapsesta saakka. Aloin haaveilemaan keikoista ja musisoimisesta merellä… Lopulta löysin itseni duoineni Viking Linen lippulaiva M/S Gracen kutsuvieras- ja neitsytristeilyltä tammikuussa 2013.
Vuosien opiskelujen jälkeen ja Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen pääsin jatkamaan opintojani Sibelius-Akatemian maisterikoulutukseen, jossa opiskeleminen oli ollut salainen haaveeni jo lapsesta saakka. Pitkä opintourakka sai päätöksensä joulukuussa 2016, jolloin sain käsiini todistuksen musiikin maisterin tutkinnosta. Unohtumaton päivä! Samana vuonna syntyi myös Finlandia Musiikki – yritys, jonka nimi juontaa juurensa Sibelius-Akatemiaan ja intohimooni Sibeliuksen musiikkia kohtaan.
Nyt vuonna 2023 Finlandia Musiikki on ohjelmapalvelu, joka vuositasolla satojen keikkojen ja konserttien myötä nostaa esille paikallista musiikkialan osaamista ja välittää klassisen ja kevyen musiikin artisteja niin pieniin yksityistilaisuuksiin, kuin suuriin yritysjuhliin. Meri on elementtinä edelleen mukana, sillä syksystä 2018 olemme tehneet yhteistyötä Finnlinesin kanssa, jonka saksanlaivoilla artistimme esiintyvät kesäaikaan. Muusikoitamme voi kuulla päivittäin myös legendaarisessa Ravintola Savoyssa Helsingissä.
Musiikki on antanut valtavasti ja sen kautta on vuosien varrella tapahtunut uskomattomia kohtaamisia ja elämyksiä asiakkaidemme kanssa. On mahtavaa ja palkitsevaa saada olla mukana ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tavoitteemme on nyt ja tulevaisuudessa ylittää asiakkaidemme odotukset niin ohjelman tason ja sisällön, kuin myös muun asiakaspalvelun suhteen. ”Siitä mihin sanat loppuvat, alkaa musiikki”
Nähdään keikoilla!
Miksi tilaisit ohjelman tilaisuuteesi juuri meiltä?
Nopeus
Toimimme nopeasti, joustavasti ja luotettavasti - vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla.
Yhteydet
Meillä on yhteydet ja kontaktit Suomen muusikkojen parhaimmistoon.
Ketteryys
Pienempänä toimijana pystymme pitämään kulut kurissa ja siksi meillä on järkevät ja kilpailukykyiset hinnat.